Puutut

En ollut aiemmin edes oikein tajunnut. Äitini on ollut koko raskauden ajan tiiviisti yhteydessä meihin. Oikeastaan enemmän kuin koskaan ennen. Elokuun lopussa laitoin pikkuisin kädenjäljin koristellun kortin postiin ja vastaukseksi sain viestin: "Hei pikkuäiti, ihana uutinen, veet silmissä täälä! Yritin soittaa, molemmille onnittelut! t.mummi" Jokaikisen neuvolan jälkeen äiti laittoi viestiä tai soitti kysyäkseen miten meni ja onhan kaikki hyvin. Hän oli niin innoissaan. Niin aidon kiinnostunut. Kaikessa hössöttävyydessään ja monine hassuine neuvoineen niin mahdottoman suloinen. Äiti oli koko ajan läsnä. Äiti oli tärkeä tuki. 

Nyt olen yhtäkkiä vähän yksin. Tottakai J on tukena ja mukana kaikessa ja J:n perhe, oma rakas sisko, muu perhe ja ystävät. Mutta äidin poissaolo huutaa silti lujasti. Tänään neuvolan jälkeen itketti vähän. Ei tullut viestiä äidiltä. Viimeisessä tekstiviestissä lukee "mikä olo? muista nukkua päiväunet! t.äiti". 

Sinä olit ja olet mitä parhain mummi. ♥ Sen aion pikkuiselle kyllä muistaa kertoa aina ja uudestaan.  Olen kiitollinen, että sait olla mukana tähän asti. Ihanaa, että olimme joulun yhdessä ja paijasit pömpöttävää masua niin monta kertaa. Sanoit vauvaa "Vaapuksi", se soi hassusti korvissa koko ajan.

Kaikki pelottaa nyt niin paljon enemmän. Toivon, että kun vauva syntyy, on riittävästi voimia taas.

Ikävöiden ja kiittäen

Viime kesän yhteiseltä reissulta, sinulle äiti, joka rakastit luontoa.

Kiitos äitini siitä, kuka minä olen. Kiitos yhteisistä hetkistä. Kiitos tuestasi. Kiitos kaikesta.

Miten me pärjäämme ilman sinua? Jätät niin valtavan aukon. Valtavan ikävän. Kunpa olisit saanut tavata pienen uuden ihmistaimen, nähdä kasvun ja iloita kanssamme. Olethan jokaisessa päivässämme läsnä.

"Nyt olen vapaa ja mukana tuulen saan kulkea rajoilla ajattomuuden. 

Olen kimallus tähden, 

olen pilvenlento, 

olen kasteisen aamun pisara hento. 

En ole poissa, vaan luoksenne saavun mukana jokaisen nousevan aamun

ja jokaisen tummuvan illan myötä toivotan teille hyvää yötä"

Prinsessalle

♥ Turvallista matkaa rakas äiti ja mummi. ♥

Än-yy-tee...

K-U-U-K-A-U-S-I laskettuun aikaan, tasan! Meillä on aavistus, että perhepotrettimme näyttää kuitenkin toisenlaiselta jo hiukan aiemmin. Jäämme jännityksellä odottamaan. Viikonlopuksi lähdemme sukuloimaan, toivoa sopii, että yhtenä kappaleena (tai kahden aikuisen, yhden mahan ja yhden koiran kokoisena pakettina) palajamme vielä!

Mukavaista viikonloppua!

Ihana kamala lorvikatari

Blogi on viettänyt hiljaiseloa jo hyvän matkaa. Mukavaa, että olette välillä kaipailleetkin! Itse en tosiaan ole laakereillani ehtinyt juurikaan lepäilemään, työt ja vapaa-aika ovat pitäneet varsin hyvin toimeliaina. Uskon, että kiireinen normaali arki on ollut osasyynä hyvään vointiini. Kroppa on saanut ikään kuin huomaamatta tarvitsemansa liikunnan samalla kun olen suunapäänä loikannut paikasta toiseen ja toisesta kolmanteen. Ja korvien välissä kaikki on balanssissa kun saa olla paljon lajitoverien seurassa. 

Äitiyslomani alkoi viime viikon perjantaina. Tavallaan ihanaa ja tavallaan ihan kamalan outoa. Tuntui kurjalta jäädä töistä pois, viihdyin siellä oikein mainiosti ja aika ison tyhjiönhän se jättää. Kotona olo vaatii kyllä suuresti totuttelua. On aika rikollinen olo, jos tulee nukkuneeksi yli seitsemään tai torkahtaa hetkeksi ennen puolta päivää. Tulee helposti tunne, että pitäisi tehdä jotakin viisasta eikä vain lorvia. Toisaalta tämä joutenolo on vain kovin väliaikaista, pian on kädet kyynerpäitä myöten kakassa hommia täynnä. Ja olen kyllä oikeasti pienen huilin tarpeessa varmasti myös ollut. Röyhkeästi tämä aika kannattaa itseen nyt vain sijoittaa, siihen tulokseen olen tullut. Toista samanlaista lomaa ei sitten hetkeen tulekaan. 

Rauhoittumisen myötä on tullut pikkuvaivoja kiusaksi, selkäkipua ja kaikenlaista ennenkuulumatonta kolotusta. Tai voi myös olla, että nyt on enemmän aikaa kuulostella omaa vointia ja sitä kautta tiedostaa paremmin paisuvan kroppapolon vaatimuksia. Vuorokauden räjähdysmäisesti lisääntyneet tunnit ovat kyllä loppujen lopuksi tuoneet mukanaan paljon mukavuuksiakin. Mahtavaa kun saa esimerkiksi pestä pyykkiä jo päivällä, ilman että tarvitsee tunkea koneen luukkua hengen hädässä kiinni, jotta linkous ehtii varmasti päättyä ennen hiljaisuuden alkamista. On myös erittäin nautinnollista käyttää ruuanlaittoon (syömisestä puhumattakaan) enemmän kuin keskimäärin kaksi ja puoli minuuttia per vuorokausi. Sotkuinen koti stressaa myös paljon vähemmän, kun sitä ehtii siivota joka päivä vähän, eikä tarvitse järjestää kerran viikossa järjettömiä puunaustalkoita. 

Toki teen kotona paljon muutakin kuin kokkaan, pesen pyykkiä ja siivoan. Herranjumala, onneksi aivan niin sekaisin en ainakaan vielä ole! Kun ohimosuonia kiristävä myssy höllää hiukan, saatan piipahtaa hetkeksi (kertalaaki kutakuinkin kahdesta kolmeen tuntia) nettikirpparille mahtisaaliita metsästämään tai lojua kaikenmaailman saiteilla, milloin viherkasvien elvytysohjeita tai tahranpoistoainetta peräänkuulutellen, milloin uusimpia maailman kilahduksia ihmetellen. Hassua, että aivan vasta arki oli niin toisenlaista ja pian se jo taas muuttuu kokolailla uudeksi. Ei auta kun pidellä laidoista kiinni ja koittaa pysytellä kelkassa. Millaisenakohan mahdan vauva-arjen kokea? Millaiseksi se meillä muodostuu? Laahaako aika vai tuntuuko, ettei minuutit ihan edes riitä kaikkeen uuteen? Pian ei tarvitse enää arvuutella.

Vauva on sitkeästi jalat maassa -tyyppiä ja sinnittelee ihan loppumetreille perä nurinkurin. Kiikutan suuntavaistonta lastani neuvolassa nyt viikon välein ja lisäksi meillä on ensi viikolla käynti oikein the sairaalassa, hiljalleen tässä aletaan sitä synnytystapaakin kartoittelemaan. Nyt peukuttelen vielä siinä toivossa, josko tyyppi ymmärtäisi kaivella sen kompassin kätösiinsä ja kiepsauttaa itsensä neulan osoittamaan suuntaan. Jollei, niin sitten tässä on pikkupäätöksiä tulossa aivan näillä näppäimillä. Vaikka jännittää ja pelottaakin, niin mieli on kuitenkin avoin ja fiilis odottava. 

Warning! Luvassa vaaleanpunaisia sanoja vauvakutsuista

Babyshowerit, mammakemut, vauvakutsut, vauvasuihku (ehdottomasti kehnoin käännös sitten Twilightin) - mitkä ikinä. Aivan kelpo konsepti lintukotoonkin! Tosin juuri siten, että ymmärtää järjestää kemut ilman pakkokaavoja ja kankeutta. Tärkeintä minusta on, että pippaloissa on kiva olla. Ei myötähäpeää, eikä hössötystä, eiei! Ja jokainen tietysti taaplaa tavallaan; kuka haluaa paistatella sarjakuvahahmoa muistuttavana jättimanaattina päivänsäteenä keskellä söpösiä Disney-palloja ja vaippakakkuja, kuka keskittyä sapuskaan ja vain nauttia flowsta. Parasta onkin ehkä juuri se, ettei autenttisuudesta tarvitse ottaa painetta, bebekutsut saavat näyttää ihan omanlaisilta, plussaa on jos ei tarvitse teeskennellä viihtyvänsä.

Vinkkini vastaavia pirskeitä pohtivalle: istuta juhlat läsnäolijoille sopiviksi, ei toisinpäin. Älä osta liikaa ruokaa, äläkä ainakaan herkkuja, sillä siroinkaan manaatti ei kuukauden kestävillä kaakkujämillä kauniimmaksi muutu - ei kapeammaksi ainakaan. Sen sijaan kannattaa satsata muutama ropo (esim.ah-niin-ihanan-romuparatiisin-Tigerin) pieneen muistikirjaan, johon laatuvieraat voivat raapustaa puumerkkinsä ja lisäksi vaikkapa terveiset kohtutaimelle. Oma mahalapseni saa tulevaisuudessa pohtia esimerkiksi sitä, kuka hitto on Tauski, mitä ihmettä ovat persu ja twitter ja nekö juuri ovat maamme talouskriisiin ajaneet.

Myöhemmin voi olla hauska lueskella jo nimetty nyytti kainalossa vieraiden nimiarvauksia/ehdotuksia (jestas, mitä ennustajaeukkoja) sekä lunastaa heidän toinen toistaan makoisampia lupauksia. Omalle tulevalle vuodelleni on luvassa esimerkiksi vauvakinoa, jokirantatreffejä, piknikkiä ja tuulettumista aivan erinomaisessa seurassa, nam! Mielestäni käyttökelpoisia ohjelmanumeroita beibipartyihin voivat olla myös vauvakuvien tunnistus (ei ole niin helppoa kuin luulisi, niin se vaan ihmisrunko muuttuu ajan myötä) ja jos korutaitureita sattuu joukossa olemaan, niin yksilöllinen rannekoru (vaikkapa jokaisen vieraan helmen verran tuunaama) on hormonihuuruisen äitikokelaan mielestä aika liikuttava muisto päivästä. Mahtaako tämä pehmoilu jäädä synnärille?! 

Viihdyin kovasti seurassanne, kiitos ihanat vieraani! Kiitos myös tuomistanne herkuista (jokaisesta lisäkilosta syytän neuvolassa aivan takuulla teitä). Ja pikkuisen hampaat irvessä kiitämme myös (kiel-le-tyis-tä!! missä on nykyajan ihmisten sisälukutaito?!) lahjoistanne, uskoakseni mahani sisältö niiailee ankarasti myös. 

Onnea on ympärillä olevat ihmiset. 

Ps. Meille kuuluu kyllä kaikkea muutakin kuin juhlahumua, lupaan aktivoida taas suhteeni näppäimistöön. Olenhan jo äitiyslomankin aloittanut. Jestas, edellisen postaukseni (niin juuri se ikuisuus sitten lähetetty) sanomaan jumiutuneena todettakoon vielä kerran, että mihin tämä aika on hävinnyt, apua.