torstai 16. huhtikuuta 2015

Oma, uusi arki









Uskallan sanoa, että olemme sopeutuneet. Uusi koti tuntuu kodilta, vaikka aivan kaikki rojut eivät olekaan vielä paikkaansa löytäneet. Isimies aloitti pitkästä aikaa työt kodin ulkopuolella ja minä jäin puolestani kotiin. Äitiyslomakin alkaa ensi viikolla, jopas vain aika rientääkin. Tämä uusi arki tuntuu kivalta ja ihan omalta. Sopeutuminen on tapahtunut itsestään, turhaan ehdin sitäkin stressaamaan. Käymme Pimpulan kanssa ahkerasti kerhoissa ja puistoissa ja uusi viikottainen harrastuskin on löytynyt; sunnuntaisin pakkaamme reppuun juomapullon ja tossut ja lähdemme taaperoiden jumppakerhoon. Arki on mukavan rutinoitunutta, mutta kuitenkin sopivan vaihtelevaa ja parasta tietysti on, että ihan itse saa päättää mitä päiviin ymppää. Ensimmäinen viikko uudessa kodissa oli aika tunnemyllerrystä - lapsi hoki päivittäin "äiti mennään kotiin" ja äiti nieleskeli ikävissään kyyneleitä ja koitti vakuuttaa, että "tämä on nyt meidän koti." Ihanaa, ettei enää tarvitse vakuutella lasta sen enempää kuin itseäänkään, koti tämä on. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti