keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Yksivuotiskuvia

Ennen kuin tyttö ehtii täyttää uuden lukeman (viitaten tähän hiukan hitaaseen blogin päivitystahtiin, sorisori), niin täytyy varmaan vilauttaa, miltä hän näytti aika tasan yksivuotiaana tilliäisenä. Valokuvaussessio mielessäni murehdin jo vähän etukäteen maaliskuista tympeää keliä, ulkokuvien problematiikkaa (muun muassa paljaiden varpaiden ja loskan yhteensopivuus mietitytti tovin jos toisenkin) ja studiokuvien mahdollista kankeutta ja tunkkaisuutta. Tiedän, kaikesta sitä voi ihminen päänvaivaa itselleen ottaa. Mutta kun sitten luovuin turhista paineista ja räpsin menemään, niin ihan kivoja niistä tuli. Ei virheettömiä, ei symmetrisiä, ei missään määrin täydellisiä, mutta omaleimaisia ja merkittäviä yksivuotiskuvia. Hyvin merkittävästä ja rakkaasta yksivuotiaasta. 









torstai 24. huhtikuuta 2014

Säröilevä symbioosi ja eroahdistunut äiti

Kärsin armottomasta eroahdistuksesta. Tyttö ja isimies ovat reissussa - alustavan suunnitelman mukaan viisi päivää. VIISI! Kyllä tiedän, että ne pärjäävät ihan hienosti. Tekee hyvää meille kaikille ja blaablaa. Mutta kun. Me emme ole koskaan aiemmin olleet typyn kanssa öitä erossa. Viisi tuntuu siis aivan kohtuuttomalta kidutukselta.

Toisaalta heräsin aamulla omaan nauruuni ja yhdeksän tunnin katkeamattomien yöunien jälkeen olo on edelleen hiukan ihmeellinen - vieras ja virkistävä. Päivän mittaan olen ahminut kitusiini sitä kuuluisaa omaa aikaa (ja aika hurjasti kaikkea muutakin) ja kuunnellut ihmetellen huikeaa hiljaisuutta, mutta ahdistunut lopulta siitäkin. Kaivelen tietokoneelta esiin huvittavimpia videoita ja suloisimpia otoksia pikkupirpanasta, aluksi hekotuttaa vähän, mutta lopulta pysähdyn kiertyvän veitsen inha tykytys rinnassani tuijottamaan suloista jälkikasvuni. Pelkkä pikselien joukko on tympeän laiha lohtu. Lämpimän pikkuhalauksen korvikkeena nautiskelen lämpimän aterian ja venähtäneet päiväunet siirtävät ajatukset hetkeksi muualla. Tämä kaikki outous tuntuu pienen hetken jopa hävyttömän hyvältä luksuslomalta. Ehkä minä osaan vielä olla muutakin kuin äiti, hovinarri tai siivoava kokki.

Vähitellen se kaiherrus kuitenkin taas illan mittaan palaa ja musiikin tauotessa kuulen painostavan hiljaisuuden kimeän kirkunan. Silmiä alkaa kirvellä. Draamankaarta värittääkseni otan etäyhteyden muruihin. Pampula toisteli kuulemma eilen hymysuin nimeäni ennen nukkumaanmenoa, tänään luurista kuuluu kuitenkin ähinää ja sitten itkua. Mini on vielä kaiken lisäksi saanut nuhan. Pieni niiskuttava rukka kaukana maailmalla ilman äidin lohduttavaa syliä. Alan tietysti pillittää, sadannetta kertaa tänään. Jos minä tästä selviän, niin mikään hurjinkaan vuori ei tule koskaan olemaan liian jyrkkä ja kivinen minulle. Niinpä pyyhin poskipäät, haen lisää koskenlaskijaa ja vielä yhden pullan ja toivon, että joku tulee vierittämään minut täältä yksinäisestä pimeästä kolosta joskus ulos. 



keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Vitsikäs virnistelijä, vauhdikas vekara, valloittava vuosikas




Hassu yksivuotiaamme osaa jo monenlaista tärkeää. Hän muunmuassa matkii ilmeitä ja ääniä hämmästyttävän taitavasti - rappukäytävässä pikkuhuulten välistä sihahtaa "shhhh" kun tyttö kulmat kurtussa komentaa minua - juuri kun olen päässyt tuo sama tuima ilme naamallani oman sihisevän komennussarjani loppuun. 

Jalat viipottavat jo melkoista vauhtia, eikä ole ihme ettei ajatus vielä oikein meinaa pysyä matkassa. Itsesuojeluvaisto on aika olematon - mitä hyötyä siitä oikeastaan on, että osaa pakittaa turvallisesti alas sängystä tai sohvalta, jos heti seuraavassa käänteessä törmää seinään kun ei ehdi ajoissa jarruttaa? Kysynpähän vaan...

Pampula tykkää puuhastella ulkona ja hakeutuu mielellään muiden lasten seuraan. Mitä isompia ja äänekkäämpiä lajitovereita, sen parempi. Ujostelukausi on ollut ja mennyt. Pimu ei paljon reviirirajoja kunnioita, vaan työntää tilaisuuden tullen pikkuisen nokkansa vaikka ihan räänvaihtoetäisyydelle ja taputtaa sitten tervehdyksen merkiksi kanssaihmettelijää kupoliin. Typy viihtyy myös kirjoja tutkiskellen - viisas tuumausilme kasvoillaan hän kääntää nurinpäin olevan kirjan oikeinpäin ja tyyrää vaippapeppunsa syliin. Mutta kaikista hauskinta on tietysti tulla jahdatuksi. Joskus kesken hurjan jahtausleikin alkaa jännittää niin, että on pakko pysähtyä ja tarkistaa, että hirviö on vain leikkiä. "Äiiiiiti", hän keksii sitten ja jatkaa kikattaen matkaansa.