sunnuntai 15. tammikuuta 2017

2 0 1 6 vielä kerran

Niin se vain vuosi taas hujahti. Kokonaisuudessaan aika vauhdikas oli tuo 2016. Hyvä vuosi, rankka, antoisa ja tapahtumarikas, aivan kuten opinnoilla höystetyn pikkulapsiarjen tahdeissa olettaa saattaa. 

Tammikuussa päätin, että opinnot tulevat valmiiksi kesään mennessä ja aloin huhkia niitä tehokkaammin eteenpäin. Opintojen suhteen kävi älyttömän hyvä tuuri ja ohjaajani tarjoili minulle asiakkaat kuin kultalautaselta valmiina, aikaa ei siis tuhlaantunut kontaktien etsimiseen, vaan pääsin suoraan tositoimiin. Isoin ja raastavin juttu opiskelussa oli erossaolo vauvasta, vaikkakin vain muutamia tunteja kerrallaan. Hiljalleen sekin alkoi suttaantua ja oli mukava nähdä, että isi ja tytöt pärjäävät keskenään hienosti pieniä hetkiä. Vuoden ensimmäinen kuukausi piti sisällään myös monta kyläreissua ja nukkuvan luonnon ihmettelyä. Tammikuun kirpeinä pakkaspäivinä kaikki on niin mielettömän kaunista!





Helmikuussa opiskeltiin lisää, vedettiin läpsystä vaihtoja kotiovella ja havahduttiin varsin ikävään yllätykseen; kosteusvaurioon vanhan kotimme makuuhuoneessa. Paljastui, että moni asia oli asunnossa enemmän pielessä kuin luulimmekaan. Seinien sisälämpötila oli välillä pakkasen puolella. Koska terveydellistä vaaraa ei oletettavasti kuitenkaan ollut, päätimme siirtää muuttoa tuonnemmaksi ja selvitä kylmästä talvesta jollain ihmeen kaupalla. Se ihme oli varmaan kiire; kun liitää jatkuvasti paikasta toiseen, ei ehdi jäädä märehtimään. Nukuimme patjoilla olohuoneessa ja se oli etenkin lapsista oikein hauskaa. Helmikuuhun mahtui myös mukavia ylläreitä; lasten mummo jäi ansaitulle eläkkeelle ja niin maisteltiin mummon kakkua ja seuraa kerran jos toisenkin. 






Maaliskuussa aurinko teki terää opintojen ja asuntostressin uuvuttamille. Juhlittiin isosiskon kolmevuotissynttäreitä ja mummoja sekä laskettiin mäkeä oikein urakalla. Maaliskuu on luonnon näkökulmasta uskomaton, ensin voi olla lähestulkoon metri lunta ja sitten yhtäkkiä, tsadam, kuin taikaiskusta kevät täydessä loistossaan. Ihana, ihana maaliskuu! 





Huhtikuussa käytiin lastentapahtumissa ja nautittiin kevyemmästä vaatekerrasta. Kiristeltiin hampaita aivan liian niukoilla yöunilla, koska yökaudet meni tietokoneella opintoja naputellessa. Huhtikuussa kymppikuinen sai ekaa kertaa maitotuotteita maistaakseen ja siitäkös se taivas aukeni, herkkusuu vaati viiliä ja raejuustoa tämän tästä ja ruoka alkoi muutenki maistua pikkuiselle tissi-iitalle eri tavalla. Minityyppi sai myös erittäin vikkelät jalat alleen. 








Toukokuussa rakennettiin linnunpönttö, tanssittiin torilla, vietettiin synttärit ja äitienpäivät, saatiin ihania Kuopion vieraita sekä repästiin opinnot loppuun! Tehokas ja kuluttava kuukausi kertakaikkiaan.










Kesäkuussa olo oli kaikkensa antanut ja kun viimein sai hellittää, tuli väsymys ihan kiitettävällä volyymillä. Jossain mielenhäiriössä päätin lähteä työpaikan järjestämälle kesäreissulle Tallinnaan. Ja niin vain olin puolitoista vuorokautta kotoa pois. Tavallaan todella ihanaa ja rentouttavaa viettää aikaa aikuisten ihanien tyyppien kanssa, mutta silti jälkeenpäin mietittynä en ymmärrä, miten me erossaolosta selvisimme. Tai miten minä selvisin vai selvisinkö lainkaan - sen jälkeen taisin olla vierihoidossa "vauvan" kanssa aika monta kuukautta ja kenties siksi olen arkaillut lähtemisen kanssa myöhemmin entistä enemmän. Loppukuusta juhlittiin upeeta yksivuotiasta sekä sukulaisten ja ystävien että vauvakerhojengin kanssa. Kesäkuussa vierailimme myös Suomen parhaassa (kesä)kaupungissa Turussa! Treffejä treffien perään ja siihen päälle vielä Halikko-viikonloppu ja maalislasten treffit. Voi sitä Turku-ikävää sitten kotona taas. 







Heinäkuussa kävimme perhekuvauksessa ja reissasimme Suomen halki aina lappiin asti. (Iso)mummon mansikkasato korjattiin parempiin suihin ja tädin perheen kanssa käytiin valloittamassa aina yhtä mahtava Repoveden kansallispuisto. Tulevana kesänäkin aiomme siellä ainakin kertaalleen piipahtaa, mutta kenties vähemmän perinteisissä retkeilymeingeissä. 











Elokuussa kunnostauduin autoilun parissa ja aloin systemaattisesti treenata varsin ruostuneita ajotaitojani ("hei apua, mikä näistä nyt olikaan kaasu?!") silloin tällöin kera apukuskin. Kärsimme myös kertarytinällä vesirokon x 2. Isosisko aloitti ikioman kerhon, jossa käy kaksi kertaa viikossa muutaman tunnin ihan yksinään. "Huomenna on taas työpäivä", sanoo hän ja pakkaa kerhorepun. Isi ja äiti pääsivät elokuussa ekaa kertaa todella pitkään aikaan ulos ihan kahdestaan, kun molemmat pikkupimut jäivät mummolaan leikkimään.





Syyskuussa tuli vuorostaan vauvarokko, voi sitä näppylän ja huudon määrää. Kun tästä toivuttiin kasattiin miljoona pahvilaatikkoa ja toteutettiin extempore-muutto! Vaikka muuttaminen oli viisas päätös sekä taloudellisesti että epävakaat asuinolosuhteet huomioon ottaen, oli se kuitenkin haikeaa. Vanha koti oli ensimmäinen koti sitten Turusta muuton ja myös koti, johon syntyi pikkusisko. Syyskuussa ehdittiin muuttohärdellien lisäksi ainakin hyppiä pomppulinnassa, käydä Titi-nallen konsertissa ja lasten liikuntatapahtumassa, nauttia ihanasta säästä ulkoillen ja omppuja syöden.






Lokakuussa totuteltiin uuteen kotiin, vähän pidempiin välimatkoihin ja talviautoiluun. Yhtäkkiä paljon lähemmäksi ilmestyneet mummo ja ukki sekä serkut perheineen treffattiin useampaan otteeseen. Juhlittiin lasten nimipäivät ja syötiin aivan liikaa herkkuja. 





Marraskuu on juhlakuu perinteisesti, ei poikkeuksia! Juhlittiin isi, pappa, kummisetä, serkkutyttö, ukki sekä isi ja pappa uudestaan. Marraskuussa ihmeteltiin myös ensilunta, etenkin pikkusiskolle se oli tosi ihmeellinen ja ihana asia, aivan hymyilytti ääneen. Marraskuussa tein myös ensimmäisen työkeikan melkein kahteen vuoteen. Se oli todella jännittävää, mutta samalla mielettömän virkistävää! Hiljattain alkanut autoilu-urani huipentui pisteeseen, jossa navigaattorin kanssa lähdin yksinäni reissun päälle ja palasin ehjin nahoin takaisinkin vielä, huikeeta! 





Joulukuussa nautittiin lumesta sekä tädin visiitistä ja parhaasta seurasta. Leivottiin myös monenmonta peltiä herkkuja ja käytiin kahdesti joulukonsertissa. Joulu vietettin mukavissa merkeissä isovanhempien luona vieraillen ja uusien lelujen kera touhuillen. Vuosi vaihtui syvässä unessa, kuten niin monena vuonna tätä ennen, mutta toki vuodenvaihdetta juhlittiin rakettien, herkkujen, sipsin ja shampanjan voimin jo vähän etukäteen.












Suurkiitos isovanhemmille ja muuttotiimillemme korvaamattomasta avustanne ja kiitos kaikille, jotka olitte tavalla tai toisella mukanamme vuodessa 2016!

Tälle kuluvalle vuodelle 2017 toivon rutkasti terveyttä ja rakkautta - pieni kutina on, että tästä on tulossa aika iso ja huippu vuosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti