Parasta särkylääkettä

Nimetty

Pieni on saanut ikioman nimen. Siitä ei tarvinnut kovasti vanhempien kättä vääntää tai hampaita kiristellä, yhteistuumin valittiin paras - ajaton ja mielestämme kaiken ikäiselle hyvin sopiva nimi.  Tällä erää ei tarvittu kompromissejä, vaikka hiukan makueroja taitaa isillä ja äidillä nimien suhteen ollakin. Etunimi on päätetty joskus valovuosia sitten - mahdollisesti joskus kun lapsista on ensimmäistä kertaa puhetta ollut. Sitten se vain jäi, eikä sitä osattu tai haluttu enää vaihtaa. Hassua on, että naperon mummo on joskus kaavaillut samaa nimeä omalle tyttärelleen - mutta tulikin kaksi hienoa poikaa ja hyvä nimi jäi käyttämättä. Toiseksi nimeksi nyytti sai mummi-enkelin toisen nimen. Kulkee sitten mummin muisto paitsi puheissa, myös nimen muodossa polvesta toiseen. Tyttö on kyllä nimensä näköinen. 

Juhla oli varsin soma. Paikalla oli rakkaita läheltä ja kaukaa. Pappi puhui osuvasti (ja ihastuttava kummityttöni toisteli papin sanoja ja hauskutti kanssajuhlijoita) ja kummin äärettömän ihana laulu kasteli useammatkin linssit (linkissä alkuperäinen versio, kummin sovitus oli vähintään yhtä riipaisevan kaunis!) Varsin kaunis oli myös kastemekko! Miehen suvun kastemekko on peräisin 70-luvulta - se on tyttäremme mummon äidin ja mummon siskon virkkaama upea aarre ja ollut käytössä jo monella nuppusella, myös isimiehellä aikanaan. Jäi niin hyvä mieli juhlasta, varmasti kulutamme ristiäistallenteen (ja runsain mitoin nenäliinoja) vielä joskus aivan puhki. On se vaan juhlista herkin.

Kliketi-klik - käyhän sinäkin nyyhkyttämässä vähän!

Päivä meille

Kyllä sitä vieläkin välillä havahtuu heräävän vauvan ääneen - ainiin tosiaan, meillä on vauva! Ja minä olen äiti. ÄITI. Kuvitella. Ensimmäinen äitienpäivä oli oikein hyvä. Kukkia mieheltä (!) ja paljon hymyjä pikkuiselta, siinähän sitä on ihanaa kylliksi. Typyn ja kummitädin kanssa tehtiin herkkuja ja käytiin hautausmaalla viemässä äitienpäivätervehdys äiti-mummille. Tänään on kyllä ollut vahvasti sellainen olo, että varmasti se mummi katselee meitä joka päivä ja iloitsee taatusti nähdessään pikkutaimen kasvun. Kyllähän tuo jo kohta nupullaan on, pieni ruusunen. 

Onnellinen olo on pienestä tylleröstä ja kaikista rakkaista. 

Se on se meidän uusi vauva

"Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu

Mille meidän isä irvistelee: baby I love you

Mikä kaikkien on suosikki, jopa naapuritkin tykkää;

Mitä kaikki pihan lapset kilvan kärryillämme lykkää

Se on se meidän uusi vauva - nimeä en muista

Se joskus karjuu niin et pikkulinnut tippuu puista

Ei kävele, ei konttaa - silti emme pääse karkuun

Sen vuoksi usein yölläkin me heräilemme parkuun

On koira meillä myös vaan vauva näyttää pienemmältä

Ei pääse ruokapöytäänkään - ei ihme jos on nälkä

Mikä nauraa niin kuin aurinko, mikä itkee niin kuin kuu

Mille meidän isä salaa kuiskaa: baby I love you

Nyt tulkaa kaikki katsomaan kun vauva hymyilee

- Niin tiedättepä senkin missä onni lymyilee"

(Pentti Rasinkangas)

Minä osaan!

Minä osaan jo kannatella pääkoppaani jämäkästi pystyssä ja mielelläni tarkastelen maailmanmenoa masullani köllötellen. 

Osaan luoda katsekontaktin ja tapitan sitten vain tosi viisaan näköisenä.

Osaan tehdä monenlaista itkua, jopa sellaista että äiti ja isi luulevat minun tarvitsevan jotakin, vaikka oikeasti vain vähän narraan heitä. 

Osaanpahan jo väläyttää hymyntapaisenkin, unen pöpperössä saatan ilakoida niin että ikenet paistaa.

Osaan kääntyä kyljeltä masulle, jos alusta on vähän pehmoinen ja haluaisinkin jo vähän liikkua. 

Sylissä möyryän eteenpäin ja potkin vauhtia, aikamoiset voimat minulla näin pieneksi tytöksi. 

Osaan jo käyttää ikiomaa hentoista ääntäni ja juttelua treenaillessani kuulostan välillä vähän pikkudelfiiniltä, sitten saatan myös hiukan säikähtää, kuulostaa se niin hassulta. 

Osaan siis monenlaista ja opin joka päivä lisää!

♥

2074 km

Pikku-ihmisen eka autoreissu, rapsakat pari tuhatta kilometriä, sujui täysin moitteettomasti! Olen aika ylpeä tytöstä. Ja vähän myös meistä isoistakin. Aivan turhaan pohdimme otsa kurtussa etukäteen, miten mahtaa toukka kaarassa viihtyä. Hyvä kun tuon yhden hetken piti silmiään auki, jotta sain kuvan napattua! Imetys huoltoasemalla (x100) - check, imetys levikkeellä Corollan takapenkillä -check! Onpahan muuten huimia eroja asemien vauvavarusteluissa. Vähän hampaat irvessä sanon - ABC ei vetänyt lyhyintä kortta, oli unohduksen varalta vaippojakin kaapissa, oho. 

Hyvin sujuneen reissun innoittamana aloin haaveilla muistakin matkoista. Onko kukaan käynyt vauvan kanssa vaeltamassa? Mahtaisiko rantaloma minin kanssa olla aivan tuhoon tuomittu ajatus? Kompromissejä se varmasti vaatisi. Aurinkoon janoava äiti on kyllä aivan valmis lekottelemaan myös palmun varjossa ja Piña Coladan vaihdan mielelläni johonkin vähemmän ällöttävään. 

Lisää reissuja, lisää!

Liian äkkiä

äiti sanoi...

...että mä kasvan liian äkkiä.

Neljä viikkoa olen jo maailmaa ihmetellyt.