lauantai 8. kesäkuuta 2013

WE ♥ MANDUCA

Manduca, uusi kantoreppumme on kyllä ihan mieletön peli. Lapsi viihtyy hyvin rinnalla köllötellen, silmät lautasina se toljottaa kesän värejä ja kaikkea ympärillä liikkuvaa. Kantajalleen reppu on hyvin hellä, useat kiristysmahdollisuudet takaavat ergonomisen kantoasennon kaikenkokoisille ja veikkaanpa, että mukava siinä on vauvankin matkustaa, meidän tiitiäinen ainakin uinahtaa heti kun saa tuijoteltua elämyskiintiönsä täyteen. 



Reppuilu on hurjan hyvää liikuntaa (yllättävän rankkaa sanoo rapakuntoinen) ja  kaiken lisäksi vieläpä aika hauskaa - vauva on saanut valtavasti uutuusarvoa - onpahan ihanaa kun sen ei tarvitse olla vaunun kopassa piilossa, eikä sitä tarvitse vain verhon raosta salaa kurkistella. Ainoa päänvaivaa pikkuisen aiheuttava tekijä on repun ja vauvan "pakkaaminen" lähtökuntoon - vielä en ole ainakaan onnistunut saamaan vauvaa siihen turvallisesti yksinäni vaan apukädet ovat enemmän kuin tarpeelliset. Netin opastusvideolla tämä sujuu yhdeltä ihmiseltä varsin näppärästi (tottakai), joten kaiketi optio kehittymiseen on olemassa. 



Toistaiseksi olemme hyvin tyytyväsiä, että tuli investoitua juuri Manducaan, olkoon yhteinen matkamme vasta alussa. 

4 kommenttia:

  1. No on varmaan mukavaa pienenkin katsella maailmaa sylissä matkaten!
    mummo

    VastaaPoista
  2. Meillä kanssa manduca, ekan kanssa ei oikeen toiminut, nyt aion käyttää kyllä enemmän ja opettaa lapsen siinä olemaan :)

    VastaaPoista
  3. Jep, uskon että nimenomaan kannattaa totuttaa mahdollsimman varhaisessa vaiheessa, se vauvatuki on tuossa mielestäni aika toimiva. Mukavia reppuiluja sinnekin! :)

    VastaaPoista