Valtakunnassa kaikki hyvin

Pieni sai pari viikkoa sitten oman valtaistuimen. Stokken Tripp Trapp vei ensin yöunet ja sitten lapsen säästöt. Punnitsimme vaihtoehtoja pitkään ja hartaasti koko perheen voimin. Tyttö halusi mukavan ja helposti sotkettavan, isi halusi jämäkän ja turvallisen ja äiti tyylikkään (sekä käytetyn, mutta yhtälö ei muodostunut mahdolliseksi, aivan väärän värisiä myyvät pentele!) - no, tuollainen sitten vastasi kutakuinkin kaikkia toiveita. Päätöksessä painoi lopulta myös pitkä takuu, erinomainen jälleenmyyntiarvo ja kuulopuheet tottakai. 

Syöttötuolin myötä moni asia on muuttunut. Tyttö syö - jos mahdollista - vieläkin paremmin kuin aikaisemmin. Jos hän saa käteensä jotakin hauskaa kolisutettavaa tai imeskeltävää, viihtyy hän yleensä tuolissa niin pitkään, että äiti toteaa "jokohan nyt alkaisi riittää". Koira, joka ennen osasi jäädä keittiön kynnyksen tuolle puolen, marssii tätä nykyä pokkana "omalle paikalleen" lapsen valtaistuimen viereen. 

Esimerkiksi yhtenä iltana lähtöasetelma oli kutakuinkin tällainen.

  

Tyttö sai leipää maistaakseen.

 "Jahas..."

 "Mikä tuo on?!"

 "Katsotaanpas!" Onneton leivänmuru ei sitten kuulemma aivan riittänytkään, joten...

 "ommnommnom..." 

Nälkä ja alkuihastus laantui nopeasti. Joten kaverille kans!

"Saitko kopin??"

"Hähää, se onnistui!"

Että sellainen salaliitto!