sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Ketun häntä kainalossa

Huhheijaa! Viikko hurahti taas hurjalla vauhdilla. Meillä oli erityisvieraita: maailman suloisin kummityttöni perheineen kävi ilostuttamassa viikonloppuamme. Kummitustypy on melkein-yksi-vee. Hänellä on jo neljä hienoa hammasta ja oma tahto, pikkuinen vaappuva olemus ja mahdottoman valloittava nauru. "Mämmä", hän tokaisee napakasti maitoa vaatiessaan. Niin söpö tyyppi. ♥ 

Mukavan kuulaasta syyssäästä saimme nauttia ja uloskin uskaltauduimme. Kävimme vaunuillen lähikulmilla, muuan muassa Turun linnan sisäpiha ja linnan pikkuputiikki tuli nähtyä. Aika hauskoja keppihepoja, prinsessakaapuja, kruunuja ja pehmomiekkoja oli myynnissä, eikä hintakaan ollut yhtään niin pöyristyttävä kuin kuvitella saattaisi. Vinkvink lahjan kanssa pähkäileville, pari kolme vuotta kun on sankarille vähintään mittariin ehtinyt kilahtaa, niin sieltä löytyy vaikka ja mitä. 

Kivoista lahjoista puheen ollen, me saimme vierailtamme tuliaisina muun muassa patjansuojuksen ja ihka ensimmäisen pehmolelun, herra Repolaisen! Se on siitä erikoinen eläin, että sitä saa luvan kanssa vetää hännästä, silloin se alkaa soittaa kehtolaulua. Samassa kyydissä saapui paketti anoppilasta, se kätki sisäänsä ihastuttavan Lennen (beige Robo) välikausihaalarin ja myssyn. Ja sitten vielä hassun laitteen, jota arvostan varmasti myöhemmin kovasti: tuttipullojen sterilointilaite, oh-hoh, siinä vasta vempele. Enhän edes tiennyt moisesta masiinasta. Ei kuitenkaan liene viimeinen uusi kapistus, jonka olemassaolosta tulen tietoiseksi, luulenpa että babyworld tarjoilee ihmetystä vielä hyväksi toviksi eteenpäin. Paljon on kiitollisuutta mielen päällä.

Mukavan kirpakkaa viikonalkua sinne ruudun toiseen päähän!



8 kommenttia:

  1. Onpas soma Repolainen.
    Noista ihmeellisistä vempeleistä yksi, ehdottomasti mielenkiintoinen vehje on rintapumppu! Minulla se on ollut mieleenpainuvin. ;)
    Iloista syksyä Teille kaikille kolmelle!

    VastaaPoista
  2. Haha, rintapumppu tulee varmaan olemaan juurikin yks kummastelun aihe aikanaan ja uskon, että muitakin tulee. =) Kiitosta, sulle ja teille myös ihanaista syksyä! Blogistasi jo katselin, että olet ottanut siitä jo monta iloa irti, oikein!

    VastaaPoista
  3. Hei,

    ilmoittelin tuolla aiemmin itsestäni (LA 3.3...). Joko teillä on rakenneultra takana? Oliko kaikki ok, entä kysyittekö sukupuolta? Meillä kaikki hyvin ja saimme melko vahvan veikkauksenkin (ei sitä malttanut olla kysymättä, kun mielessä sekin on pyörinyt).

    Me olemme saaneet myös todella paljon tavaraa lahjoituksena (lainaan:) ml. sänky, hoitopöytä, turvakaukalo, vaatteita yms. yms. Lähinnä vaunut jäävät omalle kontolle. Ja toki vaatteita on itsekin tullut muutama hankittua. Huuto.netissä myydään uusia, käyttämättömiäkin edullisemmin.

    VastaaPoista
  4. Heippa Manna! Hienoa, et teillä oli kaikki hyvin! Uskaltaako kysyä, kumpikos sieltä on sitten tulossa?! =) Meillä on rakenneultra puolentoista viikon päästä. Jännittää jo kovasti, toivottavasti kaikki on hyvin. Ja kyllä tässä sen verran uteliaita ollaan, että aikomuksena on sukupuoli kysyä, jos se sattuu näkymään...oma veikkaukseni kyllä on, et kaveri on viimeiseen asti jalat ristissä.

    Se on kyllä mahtavaa kun on ihmisiä ympärillä, joilta saa käytettyä vauvakamaa ostaa/lainaan/lahjaksi. Me ei olla mitään suurempia hankintoja vielä tehty, vaunujen katselun olen aloittanut...tarkoitus olis kyllä, että jos vaan käytettynä osan tarvikkeista saisi, niin hyvä niin. Toki jotain oikein tosi mieleistä on kiva ostaakin, mutta käytetty ja hyvin pidetty ajaa yleensä ihan saman asian ja samalla säästyy rahaa ja luontoa =) Ja kun lasten käytössä kaikki on niin lyhyen hetken, että monesti säilyvät hyväkuntoisina vaikka käyttäjiä useampia ehtisi olemaankin.

    Mukavaa odotuksen ja syksyn jatkoa, kerrohan kuulumisiasi aina välillä!

    VastaaPoista
  5. Moikka!

    Unohdin mainita, että meillä (minun pitkästä kierrosta johtuen) vauva vastasi viikkoa nuorempaa, eli jos LA:aa muutettaisiin, se olisi meillä 7.3. eli todella samoilla päivillä olemme!

    Meille veikattiin tyttöä <3 Emme aio kertoa sitä kenellekään tuttavalle, vaikka se monia kiinnostaisikin - säilyypähän loppuun asti joku yllätys muille. Varmaahan se ei ole, mutta melko selkeästi kätilö esitteli tytön paikkoja. Me saimme ajan vielä kasvukontrolliultraan kuukauden päähän (jotta tuo LA:n heitto varmistuisi), sitten katsotaan vielä uudelleen (jos olisi vaikka uusi kätilö veikkaamassa;).

    Ihanaa odotusta teillekin!

    VastaaPoista
  6. Oho, tosiaan aika samoissa mennään. =) Meilläkin oli ihan aluks laskettu aika aiemmin, 1.3, mutta siirtyi sit heti ekan ultran jälkeen viikolla. Saapas nähdä kuinka pitävät paikkaansa lasketut ajat. Ja iiiih, onnea ehkä-tytöstä!!!

    VastaaPoista
  7. Moi,

    mua jännittää saadaanko laskettua aikaa enää siirrettyä. Eniten siinä huolestuttaa se synnytyksen mahdollinen käynnistäminen, kun kaikille annetaan "armonaikaa" se kaksi viikkoa ja meidän vauva on jo valmiiksi viikon muita nuorempi. Eli meillä se käynnistettäisiin jo viikon kuluttua oikeasta la:sta, ellei sitä muuteta. Onneksi on neuvola reilun viikon päästä, niin voi tästäkin asiasta keskustella. Se on nimittäin juuri se Kela&raskaustodistus-neuvola...

    VastaaPoista
  8. Niin, enpä kyllä tiedä siirretäänkö sitä vielä tässä vaiheessa, mutta ehkäpä neuvolan tätit osaavat valaista asiaa. Meillä on tuo samainen neuvolakerta vasta marraskuun alussa...

    VastaaPoista