Sapettaa, ehkä

Tänään oli toinen neuvola meillä. Etukäteen en siltä kamalasti odottanut, koska viime kerran informatiivinen anti oli melko köyhä - tai sitten ollaan vaan niin hyvin kaikista asioista perillä, haha. Mutta tämä kerta olikin ihan hauska. Kauhealla kiireellä porhallettiin paikalle ja vastassa oli nihkeilevän neuvolatädin lisäksi myös kätilöopiskelija, erittäin osaava ja mukava, ei ollenkaan sellainen elämäänsä (ja muiden elämiseen) kyllästynyt kääkkä, superia! Mulle nämä henkilökemiat näyttää olevan aika iso juttu. Hormonien piikkiin?

Alkuhöpinöiden jälkeen opiskelija pyysi saada kuunnella pikkuisen sydänäänet. Se on hyvä, että verenpaine mitataan yleensä tätä tapahtumaa ennen, oli meinaan taas aika pitkä tovi odotella ja pohtia ja odottaa ja miettiä ja....tumtumtumtumtum, siellä! J kuuli vauvan sydämen nyt ekaa kertaa, mukavalta se pikkuläpätys kuulosti hänestäkin. Istukka on etuseinämässä, mikä voi vaikuttaa siihen ettei sydänäänet ole tähän mennessä löytyneet niin näppärästi. Tosin se harvakarvainen miestohtori ultraääniyksikössä löysi ne ihan helposti, liekö sitten neuvolan laitteet hiukan kivikautiset tai jotakin. Istukan paikka tulee kuulemma vaikuttamaan luultavasti myös siihen, että vauvan liikkeitä alan mahdollisesti tuntea vasta hiukan myöhemmin, rv 20 jälkeen tai vielä monta viikkoa siitäkin eteenpäin. "Älkää sitten huolestuko turhaan..." - eipä! Laps parka syntyy varmaan ihan ressissä, ku mami on vähän hermoheikko. Sitä faktaa ei kyllä istukan toisenlainen paikka muuttais yhtään mitenkään. Onneksi isillä on rautahermot ja kyky tyynnyttää pikkupaniikit. En kyllä tiedä mihin kaikkeen se istukan sijainti sitten lopulta vaikuttaa, hiukan rivien välistä olin muka lukevinani ettei leiriytyminen etuseinämään ole ehkä paras paikka ("no, jossainhan sen on pakko olla."), mutta meillä saattaa turkulaisen tätin kanssa olla vaan kielimuuri.

Opiskelijan (ja iltapäivän väsyneiden juttujen) ansiosta tunnelma oli tällä kertaa hyvin vapautunut ja leppoisa. Kyselin kaikkea mitä mieleen pälkähti, muun muassa ultrasta saatu sähkösanomaposti kääntyi ihan kiitettäväksi suomen kieleksi. Ei siinä mitään niin ihmeellistä lukenut, mutta aina se on kiva asioita ymmärtää mielummin kuin olla ymmärtämättä.

Jaoin myös minua viikkoja vaivanneen kiusan - syömisen yhteydessä välillä ilmaantuvan ylävatsakivun - vinkkien toivossa. Paikka ja syömisyhteys saattaa viitata sappeen. Sappikiviä löytyy muistaakseni suvustakin. Sitä pitää nyt seurata, minkälaisen ruuan jälkeen tulee oireilua ja onko kipu tylppää (täh??) vai ei. Äh, kyllä vaan sapettaakin, jos nyt oikeasti tommonen vaiva tulee jäädäkseen. Pian kai siinä pallomahassa on varmasti vaivaa muutenkin. Enkä muuten enää ole yhtään niin rautainen muija kuin tähänastinen elämäni on antanut ymmärtää - hemoglobiini oli laskenut (mun ja muiden huippu-urheilijoiden) normaalista 160:stä 125:een. Enää ei kamalasti tarvisi laskea tai sitten on otettava järeät aseet, kuten hirven potka ja rautalisät käyttöön. On tässä kyllä aika väsymys ollutkin, jos tuo edes osan siitä selittäisi.

Seuraava neuvola onkin vasta marraskuun alussa, rakenneultran jälkeen. Siihen asti (ja onneksi vielä senkin jälkeen) on aikaa perehtyä esimerkiksi notkeaan koneistoon nimeltä KELA ja niihin miljooniin lappuihin, joita pitää lähetellä niihin miljooniin paikkoihin, jos aikoo ostaa vauvalle pilttiä valtion tukemana.

Ps. Jos neuvolan vaakaan on luottaminen, niin meijän bebe painaa jo neljä kiloa enemmän ku ekalla neuvolakäynnillä, aika vonkale ;) Vakavasti ottaen, joku pikkuinen herkkulakko saattais olla paikallaan.